Tänä aamuna startattiin sitten Riiviön kanssa Hämeenlinnan tapaamiseen. Riiviön ei pitänyt ensin lähteä lainkaan mukaan, kun hän olisi mieluummin menyt Aktia Sport Centeriin, Masalaan katsomaan räppäriä, mutta kun ilma oli niin sateinen, niin päätyi minun kyytiini. Haettiin kyytiin myös Hanna ja Tiina, jottei aivan kahdestaan tarvitse kulkea ;-D

Paikan päällä arvoin osallistujen kesken lipun yhdelle Leimailutaivaaseen ja onni suosi Marikaa. Onnittelut vielä kerran.

Tässä Ninarsku pöytäseurueineen.

Photobucket

Ninarsku sai minulta kiitokseksi kirjanmerkin, esim. kalenterin väliin tai kenties albumin...Tätä pussukkaa koristelin vielä viime minuuteilla, kun Riiviö jo seisoi kengät jalassa eteisessä...

Photobucket

Yleiskuva omalta paikaltani, Skräpteekin pöydästä en saanut kuvaa, kun aina siihen meni joku eteen muka ostoksille ;-D

Photobucket

 Ja tässä nämä linssiluteet, jotka eivät meinanneet malttaa pysyä paikoillaan kuitenkaan.

Photobucket

 joista sai paremman kuvan, kun tutkivat Minnan ottamaa kuvaa ;-D

Photobucket

Ja tässä vielä Rakas homesieni ja Riiviö ja vielä kuva 2. Riiviö hoitaa nämä halaamiset meidän perheen puolesta.

Photobucket

Tein ihan pienet ostokset itselle tällä kertaa... Tosin löysin kyllä muille kaikkea tarpeellista, jotka ostin pois kuleksimasta. Pirkkis, postia tulossa...

Photobucket

Lisäksi osallistuin haasteeseen ja tein luonnoksen mukaisen kortin... joskin päädyin ensimmäiseen telinekorttiin.

Photobucket

Ahkerana askartelemassa oli myös Mummeli, tavoistaan poiketen.

Photobucket

Taas ratkiriemukas päivä takana, kiitokset järjestäjille ja erityisesti matkaseuralle!!

Hannan kanssa käytiin vielä syömässä kiinalaisessa, joten tässä ne ohjeet puikkojen käyttöön, harjoittelu tekee mestarin ;-D

Edit. Se huoltsikka olisikin ollut Neste Oil Express, Poltinaho Hattelmalantie 2.