Menin sitten minäkin tilaamaan Paperinauhan uuden tekstileimasinarkin ja samaan pakettiin mahtui yhtä sun toista muuta.

Nämä tekstileimasimet on laserleikattuja eikä paistettuja ja mä en ole kovinkaan ihastunut tähän leimasinmalliin, ikävä kyllä. Olen Helille laittanut meiliä, koska olisin tämän tiedon odottanut näkyvän tuotetiedoissa etukäteen ja onneksi näitä leimasimia on tulossa myös paistettuina versioina ja mä jään odottamaan niitä. Muutenhan tekstisetti on loistava.

En sano, että nuo laserleikatut olisivat huonoja leimasimia, itse en ole niitä testannut lainkaan, mutta koen etteivät ne ole aitoja ja siksi en itselleni halua niitä. Tämä on kyllä vähän sama juttu, kun minusta digileimat eivät ole mistään kotoisin. Mä en niitä pysty käyttämään omassa tyylissäni tehdä kortteja tai muita juttuja ja minusta monta loistavaa leimaa jää ikään kuin pääsemättä parhaaseen valoon. Lisäksi minusta se lisää oikeidenkin leimasimien väärinkäyttöä, mutta toki saatte olla kanssani tästä asiasta eri mieltä ;-D