Kuten Raisa aiemmassa postauksessa kommentoi, niin minulla alkaa täyttyä 300 000 kävijän raja jotakuinkin tänään... lauantaina 20.12.2008
Laskuri on laitettu 3.11.2006 eli reilut kaksi vuotta, mutta blogihan alkoi pari kuukautta aiemmin...28.08.2006. 
Askartelu on mulla verissä, etenkin leimailu ja ilo on ollut aikaa kanssanne näin virtuaalisesti viettää. Osa on kyllä tullut muutenkin tutuiksi ja ystäväpiiriin laskettaviksi. Kaikista kivoista kommenteista tiedän etten turhaan blogiani kirjoita, vaikka sen ensi sijaisesti itselleni muistilistaksi aloitin. Enhän voi millään muistaa kaikkia korttejani tai mitä sitten olenkaan tehnyt, osaa ei oikeastaan olisi koskaan edes pitänyt laittaa näkyville. Tai ainakin huomaan kehitystä tapahtuneen ja se on vain hyvä se.

Tietysti nyt, kun ollaan näin joulun alla ja minullakin on hyvä tahto, niin arvon kaikkien kommentin sähköpostiosoitteellaan jättäneiden kesken pienen palkinnon... aikaa osallistua on sunnuntaihin 21.12. klo 20.00.
Kuitenkaan ei ihan pelkkä kommentointi riitä vaan haluaisin kuulla, että mitä te odotatte Leimailutaivaasta?  Projekti on uusi ja arkaillen olen sitä lähtenyt rakentamaan, kiitos Riitan suuren avustuksen, mutta mielelläni kuulisin, että mitä te siltä odotatte. Leimailutaivashan on kuitenkin meitä kaikkia varten, ei vain minulle. Jos kerrotte toiveitanne tai ideoitanne, niin jo mukaan ilmoittautuneet yrittäjät ehtivät vielä toteuttaa toiveitanne tai voitte saada jonkun muun yrittäjän haluavan olla osallisena tähän...
Kiitos jo tässä vaiheessa.

Edit.
Arvontaa suoritetaan... Voittaja on Jane. Onnittelut. Sinulle lähtee askartelupainotteinen paketti, joka ei kyllä taida jouluksi ehtiä... ikävä kyllä.