Jotain ikävääkin lomareissulla tapahtui...
Kävimme Lahdessa tänään Triossa, koska Riiviö halusi ehdottomasti mennä Ninja -kauppaan, jossa nyt kaiken maailman koruja ja hiusjuttuja on. Mä menin silloin Tiimariin hakemaan vähän kartonkia ja olin siten menossa perässä Ninjaan.
Riiviö kyllästyi minua odottamaan ja lähetti viestin, et milloin tuut ja mä soitin, et olen kassalla. Kun pääsin Riiviön luo, niin hänellä on panta kädessään ja sanoo, ettei tämä ole hyvä. No, eihän sitä ole pakko ostaa ja sen paikka oli niin korkealla etten yltänyt sitä takaisin laittamaan. Riiviö oli siis pyytänyt myyjää sen hänelle antamaan kokeiltavaksi.  Samalla Riiviö kertoo kuinka joku mies tuijotti häntä liikkeen ulkopuolelta koko ajan ja kun Riiviö oli kaivanut puhelimen laukustaan mulle viestiä laittaakseen, oli mies käynyt sanomassa jotain kaupan henkilökunnalle.
Kyseinen mies oli jo poistunut tujottelemasta, kun minä paikalle saavuin ja kun teimme sitten lähtöä kaupasta, myyjä sanoo; Vahvan myymälävarkausepäilyn takia, saanko tutkia laukkunne?
Riiviö antoi laukkunsa myyjälle, joka kuitenkin palautti sen, kun ei saa itse sitä tutkia. Minä tyhejnsin koko laukun, koska eihän siellä mitään ylimääräistä ollut. Meidän neiti alkoi itkeä, aika herkkä kun luonteeltaan on.
Ei siinä mitään, että epäillään varkaaksi, virheitä sattuu, mutta kaipasin, että tällekkin myyjälle olisi neuvottu edes anteeksi pyytämään.Kaikki eivät ole varkaita.
Niin pieniä sanoja suurilla merkityksillä, kuten Anteeksi, Kiitos ja Ole hyvä, mutta niitä ei osata käyttää.

Jälkeenpäin Riiviö sanoi, ettei hän mene enää ikinä yksin kauppaan, ei edes Siwaan. Entäs, jos mä en olisikaan ollut paikalla tai joku muu tuttu ja turvallinen aikuinen ja tämäkin asia olisi selvitetty yksin 11v kanssa? Uskon, että jälkimaku olisi vieläkin pahempi. Ikäväkseni on todettava, että me emme asioi kyseisessä liikkeessä enää.